torstai 14. kesäkuuta 2012

Ensimmäiseen juhlaan


Vajaa viikko sitten vietettiin pienen tytön ensimmäistä omaa juhlaa, kastetta. Perheeni vanha kastemekko, äitini hääpuvusta valmistettu, on mitoitettu parikuukautiselle vauvalle joten jotain uutta piti keksiä. Ohuesta kankaasta en ompelemalla saa tarpeeksi siistiä jälkeä aikaiseksi - varminta oli siis tarttua puikkoihin ja pistellä menemään.


Valmiita ohjeita aikani selailtuani päädyin lopulta omaan sovellukseen: Palmikot Bayerische Socks'in kaavioista ja muuten vanhalla tutulla ylhäältä alas -raglanilla edeten, taakse vain nappilista pukemisen helpottamiseksi. Lankana käytin Sublimen Bamboo & Pearls -lankaa, jota kuluikin paria metriä vaille kaikki työhön varaamani 450 g.

 Mekko in action - kastettava kirkollisen toimituksen jälkeen kummin sylissä.

Kastemekon valmistuttua tykästyin tulokseen niin paljon, että päätin neuloa esikoiselle samanlaisen mutta eri värissä.7-vuotiaan puhvihihaiseen ja kellohelmaiseen mekkoon lankaa kului 11 kerää Bamboo & Pearlia.


Vielä olisi yksi, samalla reseptillä neulottava mekko (sininen juhlamekko nuorimmaiselle) työn alla. Tuon mekon valmistuttua en kyllä hetkeen enää tätä lankaa osta - valmiissa työssä jälki on kaunista, sileää ja hennon kiiltävää, mutta tv-neuleeseen lanka ei sovi: heikostikierteisenä neulomiseen täytyy keskittyä, tai muuten ainakin minulla tulee turhan usein neulottua vain parilla säikeellä. Näiden virheiden paikkailu silmukoita useamman kierroksen takaa nostelemalla ei suinkaan kuulu suosikkipuuhiini...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti